< PreviousISÄNNÖINTI | 3–2023 Inspiraatiota yhdistysvierailulta Keski-Uudenmaan Isännöitsijöiden hallitus vieraili Keski-Suomen Ammatti-Isännöitsijöiden seminaarissa. Teksti Piia Kunnas A jatus yhdistysvierailuista alkoi kyteä Keski-Uuden- maan Isännöitsijät ry:n hallituksessa toimivan Anne Rintalan mielessä jo muutama vuosi sitten. Rintala osallistui silloin Isännöintiliiton yhdistys- aktiivien tapaamiseen Tampereella. − Oivalsin, että Suomessa on paljon yhdistyksiä ja osa järjestää isoja tapah- tumia, joista olisi kiva käydä hakemassa inspiraatiota myös oman yhdistyksen toimintaan, Rintala kertoo. Keski-Uudenmaan yhdistyksen hallitus osallistui huhtikuussa Keski-Suomen yhdistyksen vieraana Rakennusmessujen yhteydessä olleeseen Isännöitsijäsemi- naariin. Jyväskylän Paviljongissa oli esillä päivänpolttavia teemoja aina aurinko- energian hyödyntämisestä ja sähköautoista rakennusvirheisiin ja ARA n avustuksiin. − Vaikka päätöksiä hankkeista on vaikea saada, näistä kuitenkin puhutaan koko ajan. Niistä ei voi koskaan tietää liikaa. Inspiroiduin myös hyvinvointiteemasta. On hyvä muistaa, että jotta tässä työssä jaksaa, täytyy huolehtia myös itsestään. Rintala uskoo, että Keski-Uudenmaan yhdistys jatkaa yhteistyötä jatkossa muun muassa muiden lähialueiden yhdistysten kanssa. − Verkostoitumisen lisäksi tapahtumat ovat ammatillisesti tärkeitä. Niissä pääsee kartalle, mitä alueella tapahtuu ja millaisia yhteistyökumppaneita siellä toimii. IHMISET Vinkkaa kuulumisia osoitteeseen isannointi@ isannointiliitto.fi 1.5.2023 sari akiki on nimitetty Pähkinähoito Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän työskenteli aikaisemmin isännöitsijänä Länsimäen Kiinteistöpalvelu Oy:ssä. pientupa oy mikaela ekman siirtyi Pientupa Oy:n palvelukseen 1.1.2023. Hän työskentelee isännöitsijänä. jaakko isokangas aloitti isännöitsijänä Pientupa Oy:ssä 1.3.2023. retta isännöinti karjalan tili- ja Isännöin- tikeskus Oy on lappeenranta- lainen perheyritys, joka aloitti toimintansa vuonna 1982. Retta Isännöinti on ostanut Karjalan Tili- ja Isännöinti- keskus Oy:n isännöintiliike- toiminnan. Isännöintiliiketoi- minta siirtyy yrityskaupassa Retta Isännöinnille, ja yrittäjät jatkavat omaa liiketoimin- taansa keskittyen talous- hallinnon palveluihin nimellä Kiti Talous Oy. oiva isännöinti on ostanut OP Isännöinti Itä-Uusimaa Oy:n liiketoimin- nan Uudenmaan Osuuspan- kilta. Yhtiöllä on toimipisteet Porvoossa ja Mäntsälässä. Lisäksi se tarjoaa isän- nöintipalveluita Helsingin, Askolan ja Loviisan alueiden taloyhtiöille. nimitykset ja uutiset 41TERVEISIÄ ASIAKKAALTA nimi: Susanna Suominen, vastaava ohjaaja kiinteistö: Uudenkoiviston vastaanottokoti kiitän: isännöitsijä Anniina Dunderia Porin YH-Asunnot Oy:stä JUSSI PARTANEN anniina on ystävällinen ja asiantunteva ihminen, jonka kanssa on miellyttävä asioida. Tuore esimerkki on valaisimien uusiminen, mikä hoitui sujuvasti. Meillä työskennellään myös yöllä, ja halu- simme parantaa työ- hyvinvointia himmen- nettävillä valoilla. Anniina otti hienosti koppia asiasta. On kiva fiilis, että en joudu yksin huolehtimaan kaikesta. kiitos, isännöitsijä Juttusarjassa isännöinnin asiakkaat antavat kiitosta hyvästä työstä 42ONKO TEILLÄ ISÄNNÖINTIALAN PARAS TYÖPAIKKA 2023? Isännöintiliitto palkitsee vuonna 2023 ensimmäistä kertaa isännöintialan Vuoden työpaikan. Kilpailussa nostetaan esiin alan parhaita työpaikkoja ja innostetaan samalla yrityksiä henkilöstökokemuksen kehittämiseen. Kannustamme isännöintiyrityksiä mittaamaan henkilöstökokemusta, jotta alan johtaminen perustuisi entistä enemmän tutkittuun tietoon. Vuoden työpaikka -voittaja valitaan Isännöintimittarin maksuttoman Henkilöstökokemus -kyselyn tulosten sekä hakijan täyttämän lomakkeen perusteella. Osallistuminen on helppoa: 1. Jos kuulut isännöintiyrityksen johtoon, voit ilmoittaa yrityksenne mukaan kilpailuun ja tehdä Henkilöstökokemuksen mittarin haluamanasi ajankohtana. Jos olet isännöintiyrityksessä muussa roolissa, vinkkaa kilpailusta pomollesi! 2. Täytä kilpailun osallistumislomake kilpailusivulla. 3. Kirjaudu sisään Mappiin ja tee maksuton Henkilöstökokemuksen mittari eli henkilöstökysely sopivana ajankohtana. 4. Onnea kilpailuun! Ilmoita yrityksenne mukaan nyt isannointiliitto.fi/vuodentyopaikkaNext >